1. elokuuta 2008

Bensiinin kulutus hiipui alkuvuonna

Bensiinin kysyntä väheni alkuvuonna. Suomalaisten bensan kulutusta on vähentänyt muun muassa menoveden korkea hinta ja se, että yhä useampi suomalainen hankkii mieluummin dieselkäyttöisen auton. Öljy- ja kaasualan keskusliiton mukaan suomalaiset tankkasivat tammi-kesäkuussa bensiiniä runsaat viisi prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Dieselin kulutus on saman aikaan kasvanut lähes 3,5 prosenttia. Liiton tekemässä vertailussa sekä bensiinin että dieselöljyn hinnat olivat heinäkuussa kaikkien aikojen ennätyksessä. 95-oktaaninen bensiini maksoi heinäkuun puolivälissä 1,575 euroa litralta. Dieselin hinta oli 1,442 euroa litralta. Viime päivinä hinnat ovat kuitenkin pudonneet hieman. Torstaina 95-oktaanisen keskihinta oli kuluttajilta hintatietoja keräävän polttoaine.net-sivuston mukaan 1,543 ja dieselin 1,410 euroa litralta.

0 kommenttia: