
Tommonen lotja oli mulla vuokrattuna Saksan lomareissulla. 3000km tuli kelattua mittariin ja ei jäänyt hyvä maku ei. Maksaa Suomessa 70keuria varusteineen toi, ja täytyy sanoa että on ihan idiootti jos tommosen summan tuohon sijoittaa.
Hyvää autossa oli tilat ja kulutus. Oletin että automaattivaihteisena tuota ei saa kuluttamaan alle ysiä millään, mutta yhtenä päivänä pääsin jopa 6.5 litran kulutuslukemaan. Normaalisti pyöri siellä 7.8-8.2 välissä.
Autossa oleva moottori on suht miellyttävä, tosin alavääntö on heikkoa ja automaatti on suht hidas joten liikkeelle lähdöt on tosi uneliaita. Moottori pitää rumaa ääntä kun siinä on kierroksia, joutuu tekemään kokoajan kompromissiä, pitääkö tomaatin S vai C-asennossa. S-asennossa kaasuun vastaa paremmin mutta ruma ääni äärsyttää. C-asennossa moottorin kierrokset on alhaiset mutta pienemmillä teillä ajosta tulee nykivää kun joutuu painaa hanaa kunnolla että jotain liikettä tapahtuisi.
Nopea tuo auto ei ole, 220km/h otti huippuja mittariin ja kroonin liike-energian pula tuntui kuskinpenkillä. Toisaalta alusta on säädetty niin paljon asentoon pehmeä että auto niiaa inhottavasti jarrutuksissa ja kallistelee jos vähänkään kovemmin ajaa kurviin. Mukava se on, mikään kuoppa ei tunnu sisällä. Toisaalta kaikki poikittaissaumat pamahtaa kovaa, ääni renkaista kuuluu ärsyttävästi sisälle. Jopa Saksasta löytyi niin karheaa asfalttia että sisämelu kasvoi häiritseväksi. Voi vain kauhulla ajatella mikä tilanne on Suomen nastarenkaiden pilaamalla asfaltilla.
Tilat on hyvät, mutta samalla ulkokoko on tosi iso. Auto on leveä ja lähes 5m pitkä, joten parkkipaikan etsiminen oli aina suurta tuskaa. Monesti piti vekslata edestakaisin että sai auton kääntymään. U-käännöksen kääntösäde on suht pieni, normaali tie riittää melkein siihen kuitenkin. Takavetoisuus on etu tässä kohdin.
Laatuvaikutelma oli eriomainen, monessa kohdin tuntui että asioita oli mietitty. Parkkimaksukolikoille löytyi mukavasti oma paikka. Mukitelineet puuttuu täysin, mutta onneksi 0.5litran pullon sai keskikonsoliin kun poisti siitä ensin sisätelineen. Keskikonsolissa oli hauska sähkömoottorilla avautuva luukku, joka ei näytä luukulta. Avasin sen vahingossa kun käsi lipsahti hätävilkkunapilta. Luukun alle saa esim. kännykän piiloon.
Peräluukussa oli myös moottori joka veti luukun kiinni kunhan sen laittoi huulille. Tämä oli hauska ominaisuus mutta huonoa siinä oli että luukku rämähti kiinni kun sen laittoi huulille. Sivuovet sentään klonksahti laadukkaasti kiinni, niissä vastaavaa "kiinnivetoa" ei ollut.
Penkki oli ok, tosin siinä joutui ottamaan enemmän lepotuolimaisen asennon kuin normaalisti että sai sen mukavaksi. Sähkösäätö toimi kaikissa muissa paitsi etäisyyssäädössä mikä oli outoa. Ehkä nopeusasia?
Kattoluukku oli ihan hyvä, sai sentään vähän katsella ylöspäin vuorilla ja kaupungeissa, Pösön ja Rellun panoraamakattoa tuli kyllä ikävä nyt kun siihen oli tottunut. Varsinkin se asia että Saksassa liikennevaloja ei ole risteyksen vastapuolella aiheutti sen että valonvaihtumista sai kurkkia taustapeilein takaa. Pösöllä olisi voinut nojata penkkiin ja tiirailla panoraamaluukusta ulos.
Navigaattori oli ihan loistava kunhan olin ensin löytänyt miten saan radion hiljaiseksi. Vuoristoissa radio antoi pelkkää suhinaa joka vie hermot, muualla kuunneltiin klassista. Puhelimen nappien joukkoon laitettu mute-nappi vaiensi radion mutta jätti navigaattorin ohjeet kuuluviin. Which was nice. Navigaattori oli se syy miksi jouduin tuon F-luokan auton ottamaan E-luokan sijasta. En tiedä miksei niillä ollut Navigaattorilla varustettua E-luokan autoa minkä olin tilannut... eka yrittivät tyrkyttää C220CDI:tä.
Ei mua silti harmita että tuli tommonen saatua alle vuokra-ajaksi, nyt tietää millaista autoa ei ainakaan osta. Ens kerralla käytän Sixtin Holiday Cars -palvelua taas, saa sanoa minkä auton haluaa alle. Nyt se meni vähän arpomiseksi tuossa Aviksen tiskillä. Auto oli kyllä riittävän tuore, 30.6.2008 rekisteröity ja 2tkm mittarissa kun se saatiin alle.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti